Suomi–ruotsi–englanti-sanasto

Merenkurkun luonnon omintakeisuuteen ja lajistoon vaikuttaneita tärkeimpiä tekijöitä ovat mm. vaihettumisvyöhykkeenä toimiminen, maankohoaminen, maantieteellinen sijainti sekä geologinen ainutlaatuisuus.

Merenkurkku on matala jatkuvien muutosten merialue, joka muodostaa rajan Perämeren ja Selkämeren välille. Se on lähes makeavetisen Perämeren ja suolaisemman Selkämeren välillä toimiva vaihettumisvyöhyke, jolle on ominaista sekä makean että suolaisen veden eliölajistojen samanaikainen ja vaihteleva esiintyminen.

Jääkauden jälkeisestä maan kohoamisesta johtuu meren vetäytyminen, johon vielä liittyy huomattavaa merenpinnan korkeuden vaihtelua. Se muokkaa alueen eliölajistoa, jolloin kullakin maankohoamisvaiheella esiintyy sille ominainen kasvi- ja eliölajisto.

Merenkurkku on Suomen ja Skandinavian välisen, Itämereltä pohjoiseen ulottuvan pitkän Pohjanlahden merialueen, kapein kohta. Jääkausi jätti alueelle runsasta, osittain hyvinkin louhikkoista, kivi- ja hiekka-ainesta. Alue onkin monimuotoista ja usein niin luoksepääsemätöntä, että se suojaa tehokkaasti sen muutoin niin herkästi haavoittuvaa eliölajistoa.

Seuraavassa listassa on esitetty Merenkurkun luonnon keskeisintä eläin-, kasvi- ja muuta lajistoa. Listan on koonnut saaristo-oppaan perusosaamistarpeiden mukaisesti Merenkurkun luontoon ja luontoinventointeihin perehtynyt biologi, fil. kand. Tuija Warén.

Kivet ja jäkälät päivitetty 13.11.06 Merenkurkun saariston maailmanluonnonperintöopas –koulutuksen vaatimuksia vastaaviksi. Asiantuntijoina Peter Edén (kivet) ja Tuija Warén (jäkälät)

Teksti: Reijo Salmela

Layout: Jukka Paakkunainen

Päivitys: Samuli Kaivonen